Puotilan Venekerho ry on perustettu heinäkuun 27. päivä 1962 ja kotipaikka on Helsinki. Jo ensimmäisenä kesänä Vartiokylän lahdelle saatiin talkoovoimin rakennettua 76-paikkainen laituri Puotilantien päässä olevalle ranta-alueelle.
Seuraavana keväänä 1963 jäsenluku oli jo kasvanut niin, että laituripaikkoja tarvittiin 144 ja taas tarvittiin talkoohenkeä uusien laituripaikkojen rakentamiseen. Nykyiselle paikalle venekerhon toiminta siirtyi vuonna 1970 ja nykyinen kerhorakennus valmistui 1987.
Tällä hetkellä, kun odotamme vuoden 2010 veneilykauden alkamista, jäsenmäärämme on noin 500 ja venepaikkoja on noin 350 kpl kuudessa eri laiturissa.
Koulutus ja hyvien veneilytapojen ylläpito ovat olleet jo vuosia kerhomme päämääränä.
Olemme usein järjestäneet keväisin ennen varsinaisen veneilykauden aloittamista veneturvallisuuteen, navigointiin ja esimerkiksi ensiapuun liittyviä opetustilaisuuksia.
Kalastukseen innostuneet taas osallistuvat kalastusjaoston järjestämiin kilpailuihin.
Veneilykausi avataan nostamalla kerhomme virallinen lippu salkoon juhlistamaan ja muistuttamaan hyvistä perinteistämme veneilykulttuurin hyväksi.

Toivottavasti näiltä sivuiltamme löydät veneilyyn ja kerhotoimintaan innostavaa tietoa.